2021-
Hiirikivi
Omakotitalo, 85m²
Rakennettu 1890-1910
Loviisa
Yksityiskoti
Hiirikivi on pieni yksikerroksinen villa Uusimaalla Loviisan Uusikaupungissa. Rakennus sijoittuu asuinalueen vanhimmalle kadulle, jolle 1800-luvun lopussa rakennettiin ensimmäiset omakotiasumukset. Alunperin Hiirikivi oli yhden kammarin ja keittiön kokonaisuus, kunnes sitä laajennettiin 1910-luvulla yhdellä huoneella pohjoiseen luoden pitkänomaisen, mutta kapean rungon. Seuraavia muutoksia tapahtui noin 1960-luvulla, kun rakennuksen alkuperäiset T-ikkunat vaihdettiin muodikkaiksi nauhaikkunoiksi ja eteistiloihin, hirsirungon ulkopuolelle, tehtiin sisävessa ja pieni suihku. Ilmeisesti samassa muutoksessa myös kaikki rakennuksen vanhat tulisijat purettiin ja tilalle asennettiin kiertovesilämmitys. Ainoastaan keittiön piippu jäi käyttöön modernimman puuhellan yhteyteen.
2020-luvulle saavuttaessa omakotitalo oli kokenut huoltovajeesta sekä puutteellisista rakenteista johtuvia vaurioita, mutta rakennus oli säilynyt asumiskäytössä koko historiansa. Puisten nauhaikkunoiden puitteissa oli merkittäviä vaurioita; eteläpäädyssä ilman vuotosuojaa jätetty lämpöilmapumppu oli kastellut seinän hirsiä pahoin; osasta ikkuna-aukoista puuttuivat pokat kokonaan; kylpyhuoneesta puuttuivat kunnolliset vesieristeet; ja sisäpinnat talossa olivat kärsineet sekä yhden huoneen lattiavasaikko nojasi osittain tyhjän päälle. Ulkoverhous oli maalattu hiljattain uudelleen hengittämättömällä maalilla, joka irtosi liuskoin. Rujosta ulkonäeöstään huolimatta rakennuksessa oli paljon hyvää kuten yli metrin korkea terve luonnonkivijalka ja hyvin tuulettuva rossipohja; muilta osin terve hirsirunko sekä ehjät kattorakenteet sekä kohtalaisen hyvässä kunnossa oleva jalkarännillinen konesaumakatto.
Hiirikiven restaurointisuunnittelu lähti kerroksellisuuden vaalimisesta, huonejärjestyksen muutoksesta pienten neliöiden parempaa hyödyntämistä varten sekä rakennuksen alkuperäispiirteitä palauttavasta julkisivuremontista. Huonokuntoisia haltex-levytyksiä purkaessa kävi ilmi, että rakennuksesta oli jo aikaisemmissa remonteissa poistettu kaikki vanhat tapettikerrostumat, joista oli jäljellä enää pieniä jäänteitä siellä täällä. Samalla rungon paljastuessa voitiin nähdä historian aikana muuttuneiden huonejärjestyksien jättämät jäljet hirsissä. Osa vanhoista aukoista otettiin uudelleen käyttöön osana uutta huonejärjestystä.
Keskeisimmät muutokset huonejärjestyksessä olivat keittiön siirtäminen eteläpäädystä rakennuksen keskiosiin jolloin kokonaisuuteen saatiin rakennuksen valoisimpaan päätyyn sijoittuva olohuone, pohjoiseen päätyyn sijoittuva päämakuuhuone sekä ruoanlaittotilasta erillinen ruokahuone. Myös kylpyhuonetta laajennettiin sisältämään myös kodinhoitohuoneen toiminnot. Lopulta tilaa jäi myös pienelle lastenhuoneelle parvella varustettuna.
Ulospäin suurin muutos oli julkisivun restaurointi, jossa vaurioitunut maalipinta kaavittiin pois ja uudelleen maalattiin perinteisellä pellavaöljymaalilla. Sävy valittiin vuorilautojen alta paljastuneen sävyn mukaan persikaksi. Myös 1960-luvun nauhakikkunat vaihdettiin pois niiden laajojen vaurioiden vuoksi. Tilanteesta päätettiin ottaa ilo irti ja tilalle teetettiin vanhojen piirustusten mukaiset puiset T-ikkunat.
Hiirikiveä restauroidaan omistajien omasta toimesta toimiston tekemän suunnitelman mukaan rauhallisessa aikataulussa. Aikeella tarjoamme mielellämme konsultointia vanhojen omakotitalojen korjauksiin sekä käyttömuutossuunnitteluun. Teemme arviointikäyntejä ympäri vuoden!